maanantai 3. marraskuuta 2014

Kastajais-kakkuja ja ärsyttävän huonoa tuuria

 Blogini kautta sain ensimmäisen "vieraan" kakkutilauksen. Oli ihanaa kun hän uskalsi kuvien perusteella tilata juuri minulta poikansa kastejuhlaan tarjottavia :) Onnea paljon Erikille! Kakku oli vaalea kakkupohja ja vadelmarahkamousse sekä vadelmat.
 Hassusti myös tuttuni tilasi samalle päivälle ihanan tyttönsä kastajaisiin kuvieni perusteella samanlaisen kakun kuin ylläoleva! Täyte oli vaan hieman erilainen, mansikkamousse ja tuoreet mansikat. Jotenkin oli niin kiire, etten ehtinyt ottamaan (taaskaan) kunnon kuvaa. Pitäis ehtiä panostamaan siihenkin puoleen.

Välillä sattuu myös TODELLA ärsyttäviä vahinkoja! Sain juuri tämän kakun valmiiksi ja ajattelin vielä lopuksi suihkauttaa hieman helmiässpraytä vähän hohtoa tuomaan, mutta spraypullo päättikin antaa mulle kaikkea muuta kuin kauniin suihkauksen! Ilmeisesti siinä oli jokin tukos tms. joten se ruikkasi hirveät läntit keskelle kakkua. Joten ei auttanut muu, kuin irrottaa sokerimassat kakun päältä ja tehdä uudelleen. Näin voi vaan joskus käydä. Muistan seuraavalla kerralla kokeilla ensin muualle kuin kakkuun, ennenkuin suihkauttelen mitään! :D



keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Skylanders-kakku

Lisää poikien kakkuja!! Nyt vähän isompien poikien kakku! Tämä kyseinen peli on mulle aika tuntematon ja kakkuun sain ihan vapaat kädet. Onneksi kakkutilauksen aikoihin meillä oli käymässä veljenpojat, jotka tietävät KAIKEN tästä pelistä, joten sain sieltä suunnalta paljon apuja :) Aikani nettiä selaillen päädyin wrecking ball-nimiseen hahmoon ja pojat osasivat kertoa, että portaali tämän kyseisen hahmon kohdalla täytyisi olla lila. Ilman tätä informaatiota olis luultavammin homma menny päin prinkkalaa! Joten kiitos pojat avusta! Reunaa oli hauska tehdä kun sain aika ronskilla kädellä vedellä rouheeta jälkee :D

tiistai 21. lokakuuta 2014

Salama Mcqueen-kakku



Nyt on selkeästi menossa poikien viikot kun oon saanu tehdä paljon kakkuja pojille, mukavaa vaihtelua!! Tämä taitaa olla kolmas tai neljäs Salama-kakku, mitä olen tehnyt ja joka kerta se onnistuu edellistä paremmin :) Tämä kakku oli kummi-pojalleni <3 Salama on siitä mielenkiintoinen kakku, että sen tekemiseen saisi menemään varmasti vaikka koko päivän, siinä on vaan niin paljon pieniä yksityiskohtia. Eli tätä on hauska tehdä silloin kun sitä saa tehdä rauhassa, eikä lapset roiku jaloissa :D  Kakku oli normi sokerikakkupohja ja täytteenä (jälleen) mansikkamousse ja tuoreet mansikat.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Lentsikat-kakku


Ystäväni poika täytti täydet 4 vuotta ja mistäs muusta sen ikäiset tykkää, kuin Lentsikat leffasta :) Haastetta teki lisää se, että lemppari lentsikka ei ollutkaan se helpoin tehdä vaan se vaikein! Mutta aikani kun keittiössä taas istuin ja pikkuhiljaa näpertelin niin kyllä siitä sitten Ripslingerin näköinen tuli! Vieraita oli tulossa synttäreille paljon, joten kakun täytyi olla iso. Olin tehnyt jo kerran My Little Pony-kakkua tehdessäni kahden kakun yhdistelmän, joten tätä kakkua suunnitellessani sain siitä hieman jopa pakkomielteen. Oli vaan pakko saada toteuttaa tämä samalla tyylillä, joten lopulta keksin jatkaa kiitorataa pilvikakkuun saakkaa. Jotenkin sekin näytti ensin hassulle, mutta keksin vielä lisätä pilvikakkuunkin hieman "puskia", jotta näyttäis sille, että sielläkin on vielä vähän maata :) Kakku oli tavallinen vaalea sokerikakkupohja ja täytteenä mansikkarahkamousse ja tuoreet mansikat.

Synttärikakkuja




Ystäväni pyysi minua tekemään synttäreilleen 3 erilaista kakkua ja kaikki eri täytteillä, joten siinäpä oli haastetta kerrakseen! Ensin piti perjataiksi olla kakku kahdelle, joten tein vadelma-kermakakun, jossa oli kerma-mascarponetäyte mariannerouheella sekä vadelmia. Kaksi kakkua piti olla seuraavalle päivälle, jonne tein sydämen muotoisen suklaakakun, jonka täytteenä oli murkattua persikkaa ja banaania, sekä Geishasta tehty mousse. Suklaakuorrutteen tein itse tummasta suklaasta. Ohje löytyy Kinuskikissan leivontakirjasta. Kolmannesta kakusta unohdin ottaa kuvan!!! Tällaistakin voi sattua kun on paljon tilauksia :D

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Hallan 2-vee kakku :)


Minua pyydettiin tekemään tekemään kakku, jossa olisi hyvin yksinkertainen tikku-ukkomainen tyttö, jolla on korvan alapuolella pari hiuskiehkuraa. Aikani pohdin, että millainen se nyt pitäisi olla, kunnes pyysin kyseistä äitiä piirtämään sen tytön, jotta hahmottaisin paremmin, millaisesta tikku-ukosta on kyse. Heti kun kuvan sain, tiesin, millaisen teen :) Vielä kun kuulin sienestysinnosta niin näin vision silmissäni ja pääsin toteuttamaan kakkua. Oikeastaan oli oikein ihanaa tehdä välillä hyvin yksinkertaiset koristeet!  Ei siinä aina tarvitse olla niin mahdottoman yksityiskohtaisesti tehtyjä kukkia tms. Yksinkertainenkin on kaunista! Tämän kakun piti olla myös gluteeniton ja maidoton.
Aika ajoin minulle on tullut vastaan kyselyitä niin gluteenittomasta kuin maidottomastakin kakusta. Hetken nettiä selaillen löysin Kinuskissan sivuilta kinuskileipomosta vaalean gluteenittoman kakkupohjan ohjeen ja se on toiminut aika kivasti! Gluteeniton kakkupohja tykkää yleensä murentua käsiin, joten kun tekee täytteen, jossa on liivatetta, kakun saa kuorruttaessa pysymään paremmin kasassa.

Gluteeniton kakkupohja

3 1/2 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 1/2 dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta
3/4 tl suolaa
2,5 tl vaniljasokeria
150 g maidoton kasvimargariini
3 1/2 sokeria
3 munaa
1,5 dl soija/kauramaitoa


Voitele kakkuvuoka maidottomalla margariinilla.
Sekoita kuivat aineet keskenään. 
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen.
Sekoita hitaalla teholla koko ajan vatkaten joukkoon ensin reilusti jauhoja ja sen jälkeen pienissä erissä loput kuivat aineet ja soijamaito.
Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa uunin keskitasolla noin 50-60 minuuttia.
Anna seistä vuoassa n.15 minuuttia ennen kumoamista.

Maidottomaan mansikkatäytteeseen laitoin vaahdotettavaa soijakermaa, soijajugurttia, pakastemansikoita,
sokeria, vaniljasokeria, liivatetta, marjamehua, tuoreita mansikoita. En valitettavasti mittaillut raaka-aineiden määriä.

lauantai 4. lokakuuta 2014

Vanilja-vadelmapullat


Kansallisen korvapuustipäivän kunniaksi PULLAA!!!! :D Vierailin monta vuotta sitten erään hyvän ystäväni luona, joka oli tehnyt pullapitkoa. Hän oli tehnyt pitkon keskelle vaniljakreemin ja se oli NIIN hyvää, että pyysin häneltä ohjeen tuohon ihanaan kreemiin. Ja siitä lähtien olen melkeinpä aina tehnyt tällä samalla ohjeella pullaa, koska sitä ei vaan voita mikään! Teen nykyään pullataikinan yleiskoneella, koska se vaan on yksinkertaisesti niin helppoa, mutta yhtä hyvin voi tehdä käsinkin.

                                                                Vanilja-vadelmapullat

Pullataikina
5 dl vettä
50 g hiivaa
1 muna
2 1/2 dl sokeria
1 1/2 tl suolaa
1 tl kardemummaa
noin 1 1/2 litraa vehnäjauhoja
150 g voita tai margariinia

Vaniljakreemi
1 dl vispikermaa
1 dl maitoa
2 keltuaista
2 rkl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
0,5 dl sokeria

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita mukaan muna, sokeri, suola, kardemumma sekä sulatettu voi. Lisää osa jauhoista ja lisäile jauhoja pikkuhiljaa, kunnes se on mukavan pehmeää ja irtoaa reunoilta. Taikina on valmis, kun kastat kätesi jauhoihin ja otat taikinasta pienen palan ja venytät sitä sormiesi välissä, jolloin se joustaa, eikä katkea. Silloin sitko on hyvä. Vehnäjauhojen määrä tässä ohjeessä on suuntaa-antava, koska minullakin se määrä vaihtelee joka kerta. Jätä taikina liinan alle kohoamaan ja siirry tekemään kreemi.

Mittaa kattilaan kerma, maito, keltuaiset, jauhot, vaniljasokeri ja sokeri. Ota metallinen vispilä ja laita liedelle kuumenemaan keskilämmölle. Sekoita koko ajan, kunnes sekoituksesta johtuva maitovaahto katoaa ja kreemi on mukavan paksua ja nosta liedeltä. Kreemi paksuuntuu vielä jäähtyessään hieman.
                                         








Kun taikina on kohonnut, pyöritä normaaleja pyöreitä pullia pellille ja anna kohota. Pulla on kohonnut, kun sormella painaessasi taikina palautuu, eikä jää lommolle. Paina jauhotetulla juomalasilla keskelle pullaa kuoppa. Voitele kananmunalla sen jälkeen ja lisää kuoppaan vaniljakreemiä n.1 tl / pulla sekä jäisiä vadelmia. Ripottele lopuksi raesokeria ja paista 200 asteessa noin 10-15 minuuttia.





torstai 2. lokakuuta 2014

Monster High-kakku

 Vanhempi tyttäreni pitää tosi paljon Monster Highsta, joten oli todella "yllättävää", että hän halusi myös synttärikakuksi sellaisen. Hahmo vaihtui monta kertaa, eli suunnittelin varmaan 4 erilaista Monster High-kakkua ennenkuin hän päätti, että haluaa Cleo De Nile-kakun :) Cleon värit ovat vaatteissa yleensä musta-kulta-turkoosia, joten siitä kakun värit :)  Kakku oli muistaakseni kaakao-sokerikakkupohja ja täyte vadelmarahkamousse.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Hääkakku



Serkkuni meni elokuun lopussa naimisiin ja halusi mustavalkoisen kakun, jossa on lohikäärme. Noh, ei ollut kyllä minkäänlaista hajuakaan miten lohikäärmeen toteuttaisin, ennenkuin otin vaan sokerimassaa pöydälle ja aloin kehittelemään. Lohikäärmeiden tekeminen kesti koko viikon, koska lisäilin joka päivä siihen jotain uutta, aina tuli joku uusi idea, jonka sitten toteutin. Vaikeinta ehkä oli saada lohikäärmeiden päät kuivumaan juuri tuohon asentoon. Siinä oli kyllä jos minkinnäköistä viritelmää :D Tein myös kakkuihin mustia ruusuja, jota olen vältellyt. En mielestäni ole onnistunut koskaan kunnolla ruusuissa, mutta päätin taas kokeilla. Ja ihan hyvin lopulta onnistuin. Mutta ruusut eivät ole mitään kovin nopeita tehdä! Eli jos joku tekee joskus ruusuja kakkuunsa, kannattaa aloittaa AJOISSA! :) Oli hauskaa tehdä tätäkin kakkua, kiitos tilaajalle ;)

My Little Pony-kakku


Ystävieni tyttö täytti 1 vuotta, ja toiveena oli My Little Pony. Sateenkaari oli hauska toteuttaa, miten se yhdisti kaksi kakkua yhdeksi. Lentävät ponit lentelivät pilvikakussa ja muut ponit hengailivat nurmikolla :) Tämän kakun toteuttaisin mielelläni uudelleenkin, niin ihanan pirteän iloinen kakku!! Kakku oli sokerikakkupohja ja mansikkamousse ja tuoreet mansikat välissä. Täyte onkin hyväksi todettu, se vierailee melko monessa kakussa!

50-vuotis synttärikakku


Kummitätini täytti elokuussa 50 vuotta ja hän pyysi minua tekemään 90 hlön juhliinsa kakut. Sain melko vapaat kädet tähän projektiin ja koska kummini on hyvinkin nuorekas ja räväkkä persoona, ei mikään perus "ruusukakku" toimisi tässä tapauksessa ollenkaan. Aikani nettiä selaillessani löysin kivan idean laittaa sokerihelmiä kakun reunaan. Mustat korkokengät tuli mieleeni ensimmäisenä koristeita miettiessäni. Yksi kakuista piti olla myös gluteeniton ja maidoton, joten pääsin jälleen toteuttamaan kehittelemääni täytettä, joka toimi taas mahtavasti. Kakku oli normaali sokerikakkupohja ja täytteenä vadelmamousse ja tuoreet vadelmat (kävin jopa siinä kakkuja tehdessäni keräilemässä puskasta vadelmia, joten sen tuoreemmaksi ei täyte voi enää mennä!) Ongelma näiden kakkujen teossa oli se, että oli hirveä helle ja keittiössä oli 30 astetta lämmintä, joten kun virittelin helmiä kakun reunoille, sokerimassa meinasi sulaa ja valua reunoilta. Huh, mutta hengissä selvisin kuitenkin!

tiistai 30. syyskuuta 2014

Harley Davidson-kakku


Veljen poikani synttärikakkutoive oli Harley Davidson. Haastetta tässä kakussa oli se, että täytteen piti olla maidoton. Aloin kehittelemään mielessäni maukkaampaa täytettä, kuin esimerkiksi pelkkä hillo ja päätin kokeilla maidotonta mansikkamoussea ja upotin täytteeseen myös tuoreita mansikoita. Täyte oli kuin olikin (kuulemani mukaan) maukas, joten aion käyttää kyseistä täytettä myöhemminkin! Ajatus kakusta renkaana tuli kyllä heti mieleen kun kuulin kakkutoiveen :) Oli kivaa tehdä välillä erilainen, vähän äijämäinen kakku ;)

Frozen-kakku

 



Nuorin tyttäreni on suuri Frozen-elokuvan fani, joten toukokuussa pidetyillä synttäreillä toive oli hyvinkin jäinen :) Kakku oli perus sokerikakkupohja ja täytteenä vadelmarahkamousse ja tuoreet vadelmat. Kyllä tuore suomalainen vadelma vaan on parasta kun sen omasta puskasta voi vielä kerätä! Muu tarjoilu oli myös pyritty tekemään samalla teemalla.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Vuosien varrella tekemiäni kakkuja

Tässä on kuvia kakuista, joita olen vuosien varrella tehnyt. Kakun täytteitä en lähellekään kaikista muista ja yleensä olen tehnytkin ne vain ihan maistelemalla. Sinänsä mitään ohjeita ei ole ollut. Vihjeitä kylläkin eri blogeista olen metsästänyt koristeita tehdessä :) Huomaan itsekin sen kehityksen, mitä vuosien varrella on tullut! Pahoitteluni, kuvien laatu on melko huono :/

Tässä on ensimmäinen Muumikakkuni esikoiseni 2-vee synttäreille :)
 
Oma hääkakkuni! Veljeni teki puusta hääkakkutelineen :)

Tämä hääkakku on tehty Salatut Elämät- sarjan jaksoon, jossa muistaakseni Jenni ja Ossi ?! meni naimisiin.

Muistotilaisuuskakku


Toinen Muumikakku.

Hääkakku erään ystäväni pienempään häätilaisuuteen.

Ystäväni 30-vuotiskakku.



Veljenpojalle Madagaskarin pingviinit-kakku.

Tyttäreni synttäreille Barbie-kakku.

Ellin toiveena oli Titi-nalle :)

Eelin kastekakku.

Kummi-tyttöni kastekakku.

Sulolle Salama-kakku.
  
Tyttäreni Seikkailija Dora-kakku.

Pepille Octonautit-kakku.

Otolle Angry Birds Luke Skywalker-kakku.

Tyttäreni 1-vuosis synttärikakku

Jälleen yksi Salama-kakku.

Tyttäreni toive synttärikakuksi oli Hevisaurus!

Ystäväni synttärikakku. Kokeilin Kinuskikissan kirjasta suklaasta valimistettavaa kaulintamassaa ja onnistui erittäin hyvin! Suklaakakkupohja myös Kinuskikissan sivuilta.   Täytteenä oli 
                                                        1 prk suklaakermaa
                                                        1 prk vaniljarahkaa
                                                        Murskattua banaania.


Jälleen yksi kastekakku :)

Muistotilaisuuskakkuja.

Muistotilaisuuskakku.

Kaksosten kastejuhlaan tarjoilut.

Savuporotuorejuustokakku.


Kastekakku ihanalle Lennartille :)

Kokeilin tehdä sitruunatuorejuustokakkua, mutta tämänkin kakun tein ihan vain omasta päästäní, joten ohjetta ei ole. Täytyy tehdä vielä uudellen ja  kirjoittaa ohje ylös ;)



Babyshower-kutsuille kakku.

Kastekakkuja.

Puistoon tyttöni ja hänen ystävänsa Ellin yhteissynttärikakku.

Paloautokakku.

Poliisiautokakku.